IcyWorld

Kaksi jäljellä

2007-02-24T19:15:00.000+02:00

Kirjoittaminen jäänyt vähemmälle, todellinen tekeminen lisääntynyt, ajan hiljalleen huvetessa, vääjäämättömästi kohti loppuaan. Myös tämä blogi kokenee loppunsa viimeistään ajan loppuessa, vaikkei se olekaan, tai mistä sitä tietää, yleinen ajan loppuminen. Eräänlainen vaihe saapuu vain viimein päätökseensä.

En todellisuudessa tiedä mitä sanoisin, enkä oikeastaan edes mitä ajattelisin. On vain hiljaista ja sameaa. Kaiku vastailee kaukaisuudesta, kuin kallioluolassa elävä yksinäinen kurja olento. En ole vieläkään selvillä siitä, mitä minun tulisi vielä saada tehdyksi ennen jakson sulkeutumista, tuntuu vain siltä kuin jotain olisi vielä hivenen kesken.

Kuulemiin.

Ajatuksia hiekalla

2006-12-14T13:15:00.000+02:00

Hiekkarannalla, juoksuaskelin eteni mies.
Ei tiennyt minne oli matkalla, tiesikö olevansa matkalla?
Pakeni hiekkaa, pakeni aikaa, etsikö tietä? Löysi vain hiekkaa.
Ajan kuluttamat kasvot, hiekan raapimat jalat, auringossa palanut ihonsa.
Hymyili, kiero.

Juoksuaskelia, maailman laidalla.
Aika pakeni kulkijaa.
Kulkija taivaltaa, rauhassa taivaltaa, polun loppua ei näy.
Juoksee askeleen, hyppää askeleen, taivaltaa hiekalla, laidalla maailman.
Matkaa jatkaa.

Kulkija hiljainen, juosten etenee.
Minne matkansa vie, tiedä ei.
Yksin etenee, kauas kulkien, niin ollut on.
Ei taivalta keskeytä, ei itse voisikaan, tuskin haluaa, istuu pohtien.
Jään sinisten silmien takana, aikaa ja muistoja.

Ajatuksia

2006-09-18T17:26:00.000+03:00

Istuin alas toviksi, vain lukeakseni jotain. Kesken kaiken aloin miettimään omaa olevaisuuttani ja osuuttani tämän kaiken keskellä. En ole koskaan ollut varma miksi mutta tunnen itseni helposti ulkopuoliseksi ympäröivästä todellisuudesta. Eli ei välttämättä kaikkein paras pohja ruveta rakentamaan mitään sen ihmeempää tässä maailmassa. Vain asioita joita toiset voivat jatkaa mentyäni. Vähän haikea olo ajoittain sen vuoksi, mutta eipä tässä olla osaamme valitsemassa. Olen lopulta kuitenkin tyytyväinen kaikkeen siihen mitä minulla on ja on ollut. Tunnen itseni jopa melko valmiiksi ajoittain ... tai suurimman osan aikaa.

William Shatner - Common People

2006-09-07T20:02:00.000+03:00

William Shatner

She came from Greece. She had a thirst for knowledge.
She studied sculpture at Saint Martin's College.
That's where I--caught her eye.
She told me that her dad was loaded.
I said, in that case I'll have a rum and Coca-Cola.
She said fine, and in thirty seconds time she said...
I wanna live like common people.
I wanna do whatever common people do.
I wanna sleep with common people.
I wanna sleep with common people like you.
Well, what else could I do? I said, I'll see what I can do!

I took her to a supermarket.
I don't know why, but I had to start it somewhere.
So it started there!
I said, pretend you've got no money.
She just laughed and said, oh, you're so funny!
I said, yeah? Well I can't see anyone else smiling in here!
Are you sure you want to live like common people?
You want to see whatever common people see?
You want to sleep with common people?
You want to sleep with common people like me?
But she didn't understand...

...she just smiled and held my hands!
Rent a flat above a shop!
Cut your hair and get a job!
Smoke some fags and play some pool.
Pretend you never went to school.
But still you'll never get it right.
When you're lyin' in bed at night,
Watching roaches climb the wall.
If you call your dad he could stop it all.

You'll never live like common people!
You'll never do whatever common people do!
You'll never fail like common people!
You'll never watch your life slide out of view,
and dance, and drink, and screw!
Because there's nothing else to do!

Kaikki muuttuu, ja osa katoaa, tärkeimmät jää?

2006-08-27T23:07:00.000+03:00

Istun pöytäni ääressä, pyörittelen kynää käsissäni, teen muistiinpanoja vihkoon ja tajuan tekeväni itse asiassa työtä. Teen kai aina työtä. Tai opiskelen. Olen hieman ajatuksissani, kuten aina.

Olen koko päivän ikävöinyt erästä, ja miettinyt loppuillasta ihmisyyttä ja rakkautta. On kovin helppoa rakastua ihmisiin, on kovin helppo rakastaa ihmisiä ja tahtoa heille hyvää. Siitä tulee haasteellisempaa vasta kun kiintyy johonkuhun, tai joku kiintyy sinuun. Elämä nyky-yhteiskunnassa tekee siitä jonkunlaista peliä, peliä jossa ei ole todellisia voittajia. Kun ei ole todellisia häviäjiäkään. On vain tasapainotiloja.

Joskus ihmisiä rakastaa liikaa kiintyäkseen heihin. Se on kai kaikkein hankalinta. Toisinaan vain ajattelee tahtovansa jonkun lähelleen, jonkun pysyvän ystävän, jonkun jonka kanssa jakaa ajatuksia.

Yö...

2006-08-26T02:12:00.000+03:00

Omituinen yö, joka tuntuu toivottoman pitkältä. Istun kruunun paikalla pohtien menneitäni ja huomista päivää. Omituisen päivän jälkeen, olen miltei sanaton. Miksi, on tämän yön kysymyssana. Miksi piti käydä niin ja miksi pitää käydä niin. Miksi se tapahtui ja miksi en tiennyt siitä aiemmin. Miksi olen tässä? Havahdun ajoittan ajatuksieni virrasta, kuivaan itseni syvistä vesistä ja varon kastelemasta kaikkia liuskoja loputtomilla kysymyksillä. Tunnen ikävää ja kaipausta. Surua menneiden vuoksi, hämmennystä tulevan vuoksi. Olen kuin lapsi joka askeleitaan varomatta juoksee, juoksee autotien yli, ja katsoo oikealla vasta kuullessaan hätääntyneen tööttäyksen. Jälkeen jää vain hymy, hymy joka ei koskaan enää sula.

Mukulakivien väleissä

2006-08-24T21:24:00.000+03:00

Ihmisen polku kasteesta kuolemaan on päällystetty erikokoisin mukulakivin. Polun alla makaa iäisyys, polun ympärillä tyhjyys, polun päässä viimeiset rannat. Kuljen aukion poikki seuraillen ihmisten ryntäilyä päämäärättömästi eri suuntiin. Istuudun vanhalle kivipaadelle puun varjoon, ja katselen virtaavaan veteen. Murran leivän ja kastan sen, syön ja pohdin tulevaa. Kortit paljastuvat kahdeksan kuukauden kuluttua, ja sitten kaikki on taas selvää. Siihen saakka lienee parasta vain elää hyvin, silloin moni asia muuttuu.

Muistoja ja tulevaa

2006-08-20T22:55:00.000+03:00

Muistoja. Lisää muistoja. Menneitä asioita, menneitä ajatuksia, kasvoja. Muistot pujottelevat ajatusteni sekavassa virrassa kolhien ajatuksiani mielensä mukaan. Tiputtelen niitä, kadotan niitä, jätän niitä unohduksiin. Istun koneeni ääressä ja kirjoitan. Ajattelen ihmisiä, tuntemiani ja tuntemattomia, ja yhtä erityistä. Olen aina tottunut sanomaan mitä ajattelen toisista ihmisistä, suoraan sen enempiä kiertelemättä. Totuus on kaikkein kohteliain lähestymistapa, vaikka valheisiinhan täällä kaikki tahdotaan kietoa, tunteetkin.

En vain tiedä enää. Tuleeko minun sanoa mitään ääneen vai vain jättää kaikki sikseen. Unohtaa ja kävellä pois. Tahtoisinko todella unohtaa itseni? Miksen tahtoisi? Lopultakin muistot syövät ajatusteni painon, istun hiljaa pimeässä ja kuuntelen Maria Solheimin sanoja:

smile to the doorway
smile to the lamp
smile to everyone except
the one who is smiling at you

On jälleen hiljaista. Hymyni varjo katoaa yöhön. Katsahdan seinällä roikkuvaa kelloa jonka viisareista voin nähdä itseni. On myöhä, olisi aika nukahtaa. Tahtoisin kuitenkin nähdä jonkun muun ennen sitä. Jonkun muun kuin itseni. Jonkun erityisen.

Vieraille maille

2006-08-20T14:06:00.000+03:00

Kuljen hiljaista tietä, kivettyä, kapeaa.
Sen rajaa vasemmalta pieni virta,
kyyneleistä ihmisten.
Oikealta korkeat muurit,
joiden taakse jää loputtomat niityt.

Siirryn lähemmäs muuria,
kasvot vedessä luovat sisääni tuskan.
Muurin varjossa on viileää,
mutta kuulen lintujen laulun sen toiselta puolen.
Se muistuttaa minua vapaudesta.

Kuljen lyhyin askelein eteenpäin.
Tunnen oloni hieman epävarmaksi,
ja kysyn johdatusta vieressäni kävelevältä.
Hän kehottaa olemaan murehtimatta,
tie on hänelle tuttu.

Vähitellen rohkaistuen katselen virtaavaa vettä,
pysähdyn huomatessani pienen lapsen kasvot.
Seuraan häntä hetken matkaa virtaa alaspäin,
pohdin olisinko voinut tehdä jotain hänen vuokseen.
Miksen olisi voinut?

Muuri vierelläni tuntuu madaltuneen hieman.
Painan korvani sitä vasten,
kuin kuullakseni jotain.
Ei itkua, ei valitusta, ei siipien havinaa.
Siitä on aistittavissa syvä ja loputon hiljaisuus.

Tiellä on kirkasta ja lämmintä.
Muuri vierelläni on kostea ja kylmä,
virta huokuu loputonta tuskaa.
Kuljen yhä eteenpäin,
nyt keskellä tietä.

En voi olla pohtimatta mihin tie mahtaa päättyä.
Onkohan siellä ketään vastassa...

Mukana olevia pyydetään poistumaan?

2006-08-17T14:45:00.000+03:00

Tänä aamuna kun katselin auringon nousua mieleeni nousi ajatus hetkien jakamisesta. Usein kun on jokin hetki jonka tahtoisi jakaa jonkun toisen kanssa, ei ole ketään jonka kanssa sen jakaisi. Tänä aamuna olin vain tyytyväinen voidessani itse kokea sen hetken, vaikka silti hieman haikea pohtiessani sitä miten usein kauniit asiat vain liukuvat lyhyinä välähdyksinä menneeseen, ja nousevat taas hieman leikeltyinä tulevassa takaisin näkyville.

Päiväni ovat täysin suunniteltuja enkä ole moniin viikkoihin elänyt yhtään turhaa hetkeä, kaikella on ollut tarkoituksensa. Olen siihen oikeasti varsin tyytyväinen. Se vain on jotain hienoa, jota on mukava elää, mutta jota on vaikea jakaa kenenkään kanssa, ehkä koskaan. Viime aikoina mielenkiintoni on keskittynyt aivan uusiin asioihin, jotka tuntuvat antavan vanhoillekin asioille uutta väriä. Odotan jo sitä päivää, jona vihdoin voin nähdä tämän kaiken valmiina, ja tarkoituksen kaikelle sille mitä olen käynyt läpi. Vielä on aikaa jäljellä.

Jos jotakin...

2006-08-14T11:55:00.000+03:00

Tänään ei oikein suju. Istun, torkun, pohdin. Maria Solheimia kuunnellen. Kahdeksan ja puoli kuukautta jäljellä. Huh. Tämä aika vain tuntuu kuluvan omalla painollaan ja vievän eteenpäin tarkoittamattakin. On nälkä. Yritän hymyillä ja olla hymyilemättä, katsahdan vastapäisellä seinällä roikkuvaa peiliä. Puhelimet soivat ympärillä ja... kirjoitan. Taas. Jos kertoisinkin tämän päiväisestä aamusta, ette uskoisi, ja kun jätän kertomatta, ette välitä. Se aamu oli erilainen. *viheltelee ja pohdiskelee*

Tahtoisin pois.

Mietiskelyä

2006-07-25T21:04:00.000+03:00

Ihmiselle ei kyllä ole mitään hyötyä tietää tulevia asioita ennalta, ainakaan tunteelliselta kannalta. Eilen tapahtui jotain, minkä tiesin tulevaksi jo toukokuun lopulta, ja sen seurauksena tulee tapahtumaan vielä monenlaista. Vaikka sen tiesi etukäteen, siihen ei koskaan osannut suhtautua kuten sitten kun se oli jo tapahtunut. Ei osannut murehtia, paljoa. Saattoi jopa nauraa asialle. Ehken koskaan tahtonut uskoa sitä todeksi. Mutta nyt, se sattuu. Päivän tai pari. Ja sitten unohdan sen, kunnes törmään siihen uudestaan ennen kuin yhdeksän kuukautta on kulunut.

Etkö ymmärrä

2006-07-22T23:40:00.000+03:00

Etkö ymmärrä

Etkö ymmärrä, mitä sulle lausuin?
Kerran vielä mä kuiskata sen voin:
että sullekin uudet leikkini näytän.
Siihen vielä mä lisäsin, että sinusta välitän.

-Petter Ohls-

Teidän kuninkaallinen korniutenne

2006-07-20T21:45:00.000+03:00

Nykyennusteiden mukaan öljyä riittää vielä 30-50 vuoden ajalle. Vähän väliä tulee juttua siitä, että pitäisi keksiä korvaava polttoaine. Viimeksi on puhuttu sähköstä ja biopolttoaineista realistisina vaihtoehtoina. Vaan entäs sitten?

Miksi ei puhuta muista hyödykkeistä, joissa öljyä käytetään raaka-aineena? Miten aiotaan korvata esimerkiksi auton renkaiden kumin valmistukseen käytettävä öljy? Meidän infrastruktuurimme perustuu täysin öljylle, ilman öljyä tämä ei vain ole mahdollista.

Monet luonnonkuidut, joita ennen on käytetty vaatteiden valmistukseen, on korvattu erilaisilla tekokuiduilla, ja samalla luonnonkuitua on alettu viljellä ja tuottaa koneellisesti sekä suurten myrkkymäärien kanssa, että päästäisiin edes lähelle samaa tehokkuutta. Esimerkiksi tästä voisi ottaa puuvillan, joka jo vedenkulutuksensa puolesta on luonnolle äärettömän raskas kasvi. Suuren vedenkulutuksen lisäksi ihmiset ovat vielä tuoneet oman lisänsä prosessiin. Kun sato on valmis, levitetään peltojen ylle myrkkyä joka saa puuvillan pudottamaan kukintonsa, joka on maasta helposti poimittavissa koneellisesti. Tehokasta, eikö totta?

Näin ollaankin tultu siihen, että vaikka tekokuitujen valmistukseen käytetään öljyä, se on silti ekologisempi vaihtoehto kuin luonnonkuitujen käyttäminen. Miten sitten, kun öljy loppuu? Mikäli palaamme takaisin luonnonkuituihin, ympäristökuormitukset nousevat aivan uusiin ulottuvuuksiin jos nykyinen tehokkuus tahdotaan pitää yllä, ja miksi ei tahdottaisi? Liberaalissa markkinataloudessa ei tunneta yrittäjän vastuuta, vaan jokaisen on pyrittävä maksimoimaan oma tuloksensa pärjätäkseen globaaleilla markkinoilla. Siirtyminen vastuulliseen markkinatalouteen voisi tasapainottaa tilannetta hieman, koska silloin yrittäjien ja viime kädessä hallituksen tehtäväksi tulisi valvoa myös ympäristön tilaa ja kantaa huolta kestävästä kehityksestä.

Vaikka vaateteollisuus saataisiinkin johonkin järjestykseen, joudutaan miettimään esimerkiksi asujaimistojen vesiputkistoja, jotka nykyisin tehdään muovista. Palataanko takaisin kupariin, jonka kuormitustaso on taas oletettavasti korkeampi kuin muoviputkien? Vastaavia esimerkkejä löytyy kaikilta elämän osa-alueilta. Miten esimerkiksi nykyinen elektroniikka- ja viihdeteollisuus tulisikaan toimeen? Osa muovin tarpeesta voidaan varmasti korvata, kuten muidenkin öljyjalosteiden tarpeesta, mutta tullaanko koskaan tilanteeseen missä voitaisiin täysin korvata kaikki tinkimättä nykyisestä kehitystasosta? Aika paljon saamme palata ajassa takaisin päin, mikäli öljy tosiaan loppuu.

Ihmisen taival

2006-07-09T22:20:00.000+03:00

Ihmisen taival kasteesta kuolemaan on usein täynnä mielenkiintoisia vaiheita ja sattumuksia. Ihminen kokee muutoksia, jotka saattavat tuntua joko arkipäiväisiltä, tai sitten mullistavilta, ja yhtä kaikki ihmisen taivalta ja edesottamuksia on kiintoisaa seurata.

Kun viimeksi käännyin lähteäkseni, ajattelin, etten jätä mitään taakseni, mitäpä minulta olisi jäänyt jota hakemaan palaisin. En ehtinyt montaakaan askelta, montaakaan korttelia, montaakaan hetkeä, kun jo tajusin miten paljon olinkaan jättänyt jälkeeni. Ajattelin hetken kaikkia niitä ihmisiä, muistoja, tapahtumia ja hetkiä, jotka vuosien varrella olivat käyneet minulle rakkaiksi, ja ajattelin sitä miten yksin ja miten hiljaa olin lähtenyt. Jätin taakseni kaiken, mukaani jäi vain haikeus.

Ihmisen taival kasteesta kuolemaan on väritön, mutta kirjava, pitkä ja raskas. Kaikki riippuu katselukulmasta, katsojan asenteista, ilmapiiristä. Todellisuudessa jokainen elämä on mielenkiintoinen, jokaisella niistä on tarkoitus. Minun on tarkoitus kääntyä pois, kulkea ja jättää taakseni, ainakin toistaiseksi.

Mikko Leppilampi - Lapsuuden usko

2006-07-05T06:57:00.000+03:00

Ajatuksia herättävien laulujemme sarjassa. Tätä tuskin on tarpeellista selitellä sen enempää.

Mikko Leppilampi - Lapsuuden usko

Kerran usko lapsuuden
Sulla oli suloinen
Kätesi sä rukoukseen liitit ain'

Levolle laske Luojani
Armias ole suojani
Näin sä rukoilit niin turvallisna vain

Etsiessäs onnea
Harhateille jouduit sä
Surua ja tuskaa toi vain maailma

Tie on pitkä takaisin
Salassa sä itketkin
Muistaissasi lapsuuskodin onnea

Onnellinen lapsena
Olit äidin helmassa
Äiti lauloi sulle maasta taivahan

Äänen kaiun kaukaisen
Kuulla vielä voitko sen?
Päiväsi hän uskoi käteen Jumalan

Kaurapelto

2006-06-30T12:07:00.000+03:00

Tahtoisin nähdä kaurapellon. Tahtoisin jakaa hetken sen reunalla jonkun rakkaan kanssa. Tahtoisin kulkea kaurapellon halki lämpimänä päivänä. Nähdä suuren ja varjoisan metsän sen toisella reunalla. Miksi en voi mennä kaurapellolle? Miksi näin pienen haaveen toteutuminen tuntuu niin kaukaiselta vaikka suurempia asioita tapahtuu jatkuvasti? Tahdon vain päästä kulkemaan kaurapellolle, yhdessä jonkun läheisen kanssa. Ei kai se nyt kovin paljon ole pyydetty?

Kesäpäivä

2006-06-28T12:58:00.000+03:00

Sateista kesäpäivää kansalaiset. Tänään en tiedä mihin olen menossa, tiedän vain että olen ja menossa. Tiedän oikeastaan senkin, etten voi enää kauaa olla menossa minnekään, ja tiedän eilen saavuttaneeni mielenkiintoisen välietapin elämäni polulla. Polku jatkuu yhä ja päättyy vasta kauas horisonttiin, kylmien varjojen taakse. Siksi suuntaankin jälleen askeleeni yhä uudelleen kylmään tihkusateeseen.

Sanoja putoilee mieleni tapetilta, enkä tiedä onko niitä tarpeen tänne kaikkia nostaa, uudelle seinälle. En vain voi vastustaa kiusausta, ja aikaakin on lyhyt ja kaunis hetki. Lokin käheä raakuna kuuluu kaukaisuudesta, ja jossain ajoneuvo putoaa 20 metriä syvään monttuun. Ääniä kaukaisuudesta, enkä jaksa edes hymyillä. Olen väsynyt ja aavistuksen verran kyllästynyt. Miten komedia voi muuttua arkipäiväiseksi pakoksi?

Elämän tarkoitus on olla kalastaja.

Pitkä matka kotiin

2006-06-12T01:58:00.000+03:00

Kuusi päivää jatkuvasti liikkeellä. Paljon uusia ihmisiä, paljon uusia tuttavuuksia, paljon ajatuksia, tunteita, muistoja.. surua. Vielä on pitkä matka kotiin, nyt vasta ymmärrän kuinka pitkä. Olen kauas jo kulkenutkin, ja saavutan hiljalleen päämääräni. Hieman vajaan 11 kuukauden uurastaminen jäljellä.

Vielä on pitkä matka kotiin. On omituista huomata vasta kuljettuaan kauas miten paljon onkaan jättänyt jälkeensä, miten paljon on unohtanut, miten paljon rakkaita asioita ja ihmisiä on jäänyt ajatuksista. Ja vasta sitten ymmärtää miten paljon vielä on taivalta jäljellä, vaikka on jo hetken kuvitellut olevansa valmis. Taivalta on vielä kulkematta, paljon on vielä kokematta, ja 11 kuukauden aikana olisi saavutettava omat unelmansakin. En tiedä, ovatko ne sittenkään oikeita unelmia. Kenties on vain tarkoitus, että kulkee, jättää unelmat matkansa varrella jollekin vastaantulevalle, toiselle vaeltajalle, kulkijalle.

Ultra Bra - He kääntävät tyynynsä

2006-06-08T17:03:00.000+03:00

Tiistai 6.6.2006 jätti oman mielenkiintoisen muistijäljen syvälle sisimpääni. Heräsin omituisesti liukumalla, ja hereillä olon ja unen rajamaastossa luin unesta viestin puhelimeni kautta, jota ei lopulta koskaan ollutkaan puhelimellani. Olin aivan varma etten ollut nukkunut hetkeäkään koko yönä, ja ihmettelin miksen ollut sen väsyneempi. Mietin jo miten tuskainen päivä olisi edessä. Sitten kun tajusin viestin kadonneen, tajusin ettei sitä koskaan ollutkaan ja sen, että olin juuri herännyt, havahduin ymmärtämään sen, mutta selkeää heräämistä ei tapahtunut lainkaan vaan raja oli oudon häilyvä. Toivottavasti ei tule tavaksi, yksi kerta on jo riittävä kokemus muutamaksi vuodeksi eteenpäinkin ajatellen. Hetkeä myöhemmin huomasin myös ystäväni heränneen, olimme yhdessä lähdössä reissuun halki maan heti aamusta, ja hän oli siksi päätynyt yöpymään luonani. Vaihdoimme muutaman sanan, siitä joko olemme lähdössä. Kello oli vasta tulossa kymmentä yli kuuden, joten päätimme jatkaa unia. Myöhemmin huomasin, että olimme kumpainenkin herännyt noin kuuden minuuttia yli kuuden. Kaksi fundamentalistikristittyä.

Heräämistavasta mieleeni nousi vanha Ultra Bran kappale, jonka ajattelin jakaa kanssanne.



Ultra Bra - he kääntävät tyynynsä

He kääntävät tyynynsä ympäri
saadakseen esiin sen viileän puolen
mentyään illalla vuoteeseen
heitä vaivaa unettomuus

Kääntävät itseään uudelleen
ovat varmoja siitä että
eivät ole nukkuneet silmäystäkään
kunnes aamuyöllä havahtuvat

Näkivät sittenkin unta
joka muistutti
valvojan ajatuksia
joku nousee autosta öisin
ja jäniksiä voi nähdä
hyvin yllättävissä paikoissa
jo jonkun toisen
joka ei ole saanut unta

Ja he kääntävät tyynynsä uudelleen
saadakseen esiin sen viileän puolen
aamulla juovat kahvia
ja yhä heitä vain väsyttää

Tuijottavat eteensä näkemättä mitään
nukahtavat elokuviin

Minä itse

2006-06-05T17:51:00.000+03:00

Tulipa vihdoin hankittua itseni näköiset risti ja Raamattu. Tästä on taas mukava jatkaa. Ja tulipahan testattua tämä kuvan liittäminenkin tänne.

Eppu Normaali - Tie Vie

2006-06-03T01:43:00.000+03:00

Tämä kappale jätti hetkeksi miettimään ohi kiitäessään. Tämän jälkeen en ole varma johtuuko se näistä kappaleista, vai näistä öistä.

Eppu Normaali - Tie Vie

Maanantai-aamu, päässä hakkaa, ei saa rauhaa,
vaimo nalkuttaa, tahtoo rahaa, katsoo tilinauhaa
Kymmenen vuotta nyt kun kulunut on tuosta,
ihmettelen joskus kuinka nousin siitä suosta
Ei kaupungin kadut enää mua ahdista,
ei velat niskassa askeleita tahdista

Oujee, vatsa murisee,
vatsa murisee, mut on tyytyväinen

Talot kaatuu niskaan, ahdistus varttuu,
pakko päästä pois mutta kengätkin tarttuu
Nyt pääni täyttää punkku ja jostain löydän natsan
olo on ihan kunkku, sossun soppa täyttää vatsan
Ennen tuskailin mistä rahaa lisää saisin
nyt vain eläkkeeni nostan perjantaisin

Kutsuu tie mua, tie vie mua,
tie vie mua, voi riemua!

Kymmenen vuotta nyt kun kulunut on tuosta,
ihmettelen joskus kuinka nousin siitä suosta
Ei kaupungin kadut enää mua ahdista,
ei velat niskassa askeleita tahdista

Oujee, vatsa murisee,
vatsa murisee, mut on tyytyväinen!

Elää elämää? Elää minuna?

2006-05-31T22:44:00.000+03:00

Elämäni on levollista ja rentouttavaa. Olen olemassa syystä. Se tieto rauhoittaa mieltäni päivinä joina tunnen kulkevani oikeaan suuntaan. Tänään olen kulkenut vain yhteen suuntaan, eteenpäin, ja se on rauhoittanut mieltäni entisestään. Elämäni on rauhaisaa ja palkitsevaa. Olen olemassa muuttaakseni elinympäristöäni pehmeämmäksi toisten elää. Se että voin auttaa muita ihmisiä konkreettisesti saa hymyn kasvoilleni, se pitää minut virkeänä ja onnellisena. Tänään en ole saanut mitään aikaan toisia varten, tänään olen saanut asioita aikaan omaa elämääni varten, ja kuitenkin varmistaen pohjaa sille että voin taas jatkaa toimintaani auttaakseni heitä jotka sitä minulta tarvitsevat.

En ole koskaan etsinyt apua tarvitsevia, eivätkä apua tarvitsevat ole koskaan tietoisesti etsineet minua. Silloin se menee oikein. Usein kun näen jonkun tarvitsevan apua, tai aistin toisesta ihmisestä ettei hänellä ole kaikki hyvin, minut valtaa tunne että minun on autettava. Se ei ole tunne että voisin auttaa, tai mitä jos auttaisin, vaan on vain autettava. Elän sitä varten, auttaakseni toisia jaksamaan, auttaakseni toisia eteenpäin. Siksi minut on luotu.

Päältä jätevuoren suuren..

2006-05-29T17:09:00.000+03:00

Kun askelein johdin alas kalliolta, astuin tielle, kuljin talolle. Matkalla ajatuksein pyöri rataa erilaista kuin koskaan ennen. Olin rauhallinen, onnellinen. Astuin tietä eteenpäin, pääsin mäen laelle. Päätin muuttaa ja muuttua, ottaa suunnan. Pelkäsin katoavani, ja pelkäsin etten katoaisikaan. Pelkäsin että katoaisit, pelkäsin että unohdat. Tartuin hiljaa käteesi ja kuljin talolle. Pelkäsin että menetän sinut, ja siksi menetin sinut. Pelkäsin että unohdat minut, ja siksi kadotit minut. Pelkäsin että elä kauaa en, pelkään sitä edelleen. Ja kuitenkin tahtoisin, tahtoisin kotiin.

Tämä maailma on ihmisille, ihmisille joilla on tarkoitus. Se tarkoitus ei vain välttämättä koskaan palvele heitä. Heidän on joskus ensin täytettävä tarkoituksensa, voidakseen myöhemmin saavuttaa täyttymyksensä, ja toisaalta joillain se on toisin päin. On luovuttava kaikesta täyttääkseen tarkoituksensa. Itse tahdon täyttää tarkoitukseni, vaati se minulta mitä vain.

Viikate - Käki

2006-05-29T01:34:00.000+03:00

Musiikki pyörii tasaisena virtana läpi pääni ympäri vuorokauden, ja harvoin pysähdyn todella kuuntelemaan sitä. Tämä lause sai silti ajatukseni pysähtymään hetkeksi, herätti joukon ajatuksia, ja pakotti etsimään sanat kokonaisuudessaan.

Tässä, hyvät ihmiset, Viikate kappaleella Käki

Viikate - Käki

Mistä lie ja kaukaa laskeuduit päälle
Tämän kylmän ja onnettoman maan
Ja kuinka silti jaksat nauraa ja vielä pyytää
Sametista tehtyyn käteesi tarttumaan

Et silti saa silmiisi katsomaan

Siivistä sen huomaa,
Kateuden lähteessä uinut et ole milloinkaan
Liioin kavaluuden suomaa kaunista
Ja arvokasta lahjaa et suostu avaamaan

Silti et saa silmiisi katsomaan
Et silti saa silmiisi katsomaan
- Et milloinkaan

Aika ajoin mieleen käy, miten tämän miehen käy
Ellei aika muista armahtaa
Kun jälleen oksan ylimmän päällä jyvän tylyimmän
Käki suuntaa puhujaan

Silkkisen salysiinin suojassa
Voi vartiokin hetkeksi torkahtaa
Sentään kuplivan kuohuviinin merkeistä
On aamutuimaan jäljellä muisto vaan

Saa sen hetken unohtaa
Etkä saa silmiisi katsomaan
- Et milloinkaan

Aika ajoin mieleen käy, miten tämän miehen käy
Ellei aika muista armahtaa
Kun jälleen oksan ylimmän päällä jyvän tylyimmän
Pääni suuntaan, lyijyä kuumaa, käki suuntaa tulemaan

Tällaista siis tänään, ja lause joka minut pysäytti ja ajatukseni herätti oli tuo kertosäkeen "et silti saa, silmiisi katsomaan - et milloinkaan." Miellyttävän mielenkiintoinen kappale.

Pala ruutupaperia

2006-05-27T16:33:00.000+03:00

Ikävä on sitä, kun jatkuvasti tuntuu kuin olisi juuri nähnyt vilaukselta rakastamansa ihmisen väkijoukossa.

Ikävä kertoo rakkaudesta.

On usein vaikea keskeyttää itseään kaipaamasta jotakin, vaikka kaipaus sattuisikin. Silloin kuitenkin tuntee olevansa lähempänä eikä haluaisi päästää irti.

Minä en pidä siitä ihmisestä joka olen. Tunnen usein olevani väärässä paikassa.

Ihmisyys..

2006-05-22T17:46:00.000+03:00

En ole aina aivan varma, miksi kaikki näyttää hetkellisesti välillä niin kaukaiselta. Aivan kuin joku sulkisi hetkittäin verhot minun ja maailman välillä. Siihen on tavallaan tottunut vuosien varrella, mutta yhä vain se häkellyttää silloin tällöin.

Varsinaisesti se mikä muuttuu noina hetkinä, on tapa tarkastella ympäröivää maailmaa ja itseään siinä. Kun muuten voi nähdä itsensä ympäröivän maailman osana, noina hetkinä tuntee olevansa kuin irroitettu siitä kaikesta, irroitettu tutusta kehyksestä. Se antaa täysin erilaisen perspektiivin kaikelle, kaikille. Ei ole oikein missään.

Niinä hetkinä ajatukset kulkevat terävämpinä, ajatuksia tulee mieleen kuin itsestään ja oivalluksien taso on aivan erilainen. Niinä hetkinä kaikki on jotenkin täysin selkeää, eikä mikään pohdiskeltavissa oleva asia tunnu ylivoimaiselta, edes haastavalta.

Kun niitä hetkiä on enemmän, ei tunne oikeastaan edes elävänsä, on vain jossain muualla. Mutta niinä hetkinä tuntee olevansa yksin.

Miksi?

2006-05-16T15:10:00.000+03:00

Mikä siinä on, että ihmisellä on oltava tällainen olo? En ole väsynyt, en pirteä, en ylipirteä enkä aktiivinen. En tunne olevani laiska, en vain jaksa tehdä mitään. Ja silti, silti teen jatkuvasti kaikenlaista, se vain ei tunnu miltään. Huomenna menen, ja naulaan vihdoin huopatossut toimiston oveen kansan ihmeteltäväksi. Olenpahan sitten tehnyt jotain konkreettista, joka vaikuttaa johonkin oman elämäni ulkopuoliseen. Ja samalla tiedän että kaikki tekemiseni vaikuttavat muuhunkin kuin omaan elämääni, tekemiseni vaikuttavat vietävän monen ihmisen elämään. Eihän se voi olla oikein, vai voiko, mistä minun se pitäisi tietää? Miksi näitä asioita on ajateltava näin monimutkaisesti, miksen voi vain olla tyytyväinen siihen, että olen onnellinen, voin hyvin, ja etenen elämässäni? Tekisi mieli halata ja kiittää kolmea ihmistä, katsotaan jos saan vielä aikaiseksi.

Junamatka

2006-05-10T14:22:00.000+03:00

Olen aina pitänyt junalla matkustelusta. Siellä on mukava vain olla, lueskella, kirjoitella, syödä ehkä vähäsen ja hypätä hetkeksi asemalaiturille jaloittelemaan pidempien pysähdysten aikana.

Viime matkallani katselin paljon maisemia, ihastelin vanhoja rakennuksia ja kirjoittelin tarinoita. Eräältä asemalta nousi vaunuuni nuorehko nainen pienen lapsensa kanssa, ja he saivat poikkeuksellisen suuren osan huomiostani.

Koko yhteisen matkamme lapsi höpötti kovaan ääneen, ja kyseli monenlaista. Kun tuli ensimmäinen asema heidän junaan astumisensa jälkeen, lapsi kyseli, joko se on heidän asemansa. Hänen äitinsä selitti ihailtavan rauhallisesti, ettei vielä, matkaahan oli tehty tuskin puolta tuntia.

Moneen kertaan lapsi ihmetteli, vielä aseman jälkeenkin, miksi ihmeessä sitten pysähdymme. Nuori äiti tyynenä, rauhallisena, esitti kysymystään huutaen toistavalle lapselleen useaan otteeseen junamatkailun käytäntöjä, eikä hetkeksikään kyllästynyt, ei menettänyt hermojaan, ei harmistunut. Selitti vain ystävälliseen ja rauhaisaan tapaan uudelleen ja uudelleen.

Olisi hienoa, jos kaikki vanhemmat osaisivat suhtautua lapsiinsa tilanteesta ja asiasta riippumatta yhtä rauhalliseen, rakastavaan ja tasavertaiseen tapaan. Edes äidin äänenpainoissa ei ollut harmistusta tai vähättelyä. Hän kaiken aikaa suhtautui lapseensa kuin vertaiseensa.

Kun kaikilla vanhemmilla riittäisi samalla tavalla rakkautta ja ymmärrystä lapsilleen, ja ihmisillä yleisesti toisiaan kohtaan, yhteiskunta jossa elämme, olisi huomattavasti turvallisempi ja rauhallisempi paikka kaikille.

"Onneni on olla.."

2006-05-05T11:52:00.000+03:00

Eräässä toisessa blogissa silmiini osui ajatelma onnesta. Onnesta, oikeasti. Ajatukseni karkasivat viime päiviini, laajemmin ehkä jopa viime viikkoihini. On tapahtunut kaikkea uskomatonta. Budjettiini nähden valtavia säästöjä, uusia yhteistyötahoja, uusia ihania ihmisiä. Hymyä, valoa, rakkautta, Iloa. Täydellistä.

Pitkiä kävelyretkiä, aurinkoa, hassuja yhteensattumia, lisää hymyä. On mukava huomata miten suuret nurmikentät työmatkallani käyttämäni valtatien ympärillä alkavat vihertyä. Ja eilinen kirkossa käynti. En tiedä käyvätkö ihmiset usein kirkossa keskellä päivää kirkon ollessa hiljainen ja tyhjillään. Minä kävin, ja tulen käymään jatkossakin. On hienoa voida kesken arjen kiireiden astua sisään viileään kivikirkkoon. Kävellä hitain rauhaisin askelein kirkon pääovelta alttarin eteen, tai johonkin penkkiriviin. Istuutua alas, tai jäädä seisomaan, ehkä polvistua alttarin eteen. Rauhoittua, pysähtyä, ottaa aikaa itselleen. Viisi minuuttia puhtaan rauhan keskellä on kuin ikuisuus, ja astuessa ulos kirkon varjoista auringon paisteeseen, nostaen tummat lasit silmilleen, voi vain hymyillä. Kävellä kaikessa rauhassa, olla ystävällinen, auttaa lähimmäisiä. On vain täynnä hyvää tahtoa ja rakkautta.

Aurinko ajatuksissani, on jotain, tai joku, tai kaikki. Tästäkin päivästä tuntuu kehkeytyvän yhtä täydellinen kuin edellisistä. Ja yhdessä ne muodostavat elämän, jota voisi pitää melkein seikkailuna. Seikkailuna tässä maailmassa, jossa linnut laulavat, luonto vihertyy ja aurinko nousee aamuisin herättelemään minua, ja niin monia muita. On taas tulossa ne päivät, jotka voi käyttää kuljeskellen kallioilla, liikkuen vapautuneesti luonnossa ollen onnellinen. Saa taas irtautua hetkeksi omaan tilaansa, tilaan jossa kaikki on hyvää.

Aurinko arkistossani

2006-04-24T21:54:00.000+03:00

Päivä päivältä aiemmin aurinko paistaa niin kirkkaasti, ettei katon rajassa olevat himmentimet sen säteitä enää tavoita valaisemasta työpöytääni. Ensin huomaan sen koneeni ruudulta, sitten seinältä. Myöhemmin se tavoittelee papereita ympärilläni, mutta niihin se ei koskaan yllä. Hymyilen. Himmentimien puolustusvoitto. Katsotaan, kun päivät kuluvat vielä pidemmiksi, ennen uutta tappiotaan talven pimeydelle. Tänään toivon Valon vielä joskus voittavan, lopullisesti.

(kirjoitettu perjantaina 21.4.2006)

Tänään tein sen.

2006-04-19T22:25:00.000+03:00

Tänään tein sen, tein sen vihdoin. Tunnustin itselleni. Minusta on tullut iloinen ihminen, täynnä onnellisuutta ja hyvää mieltä. Toivottavasti en pety itseeni tällaisena, erilaisena.

Hyvä ihminen vai ympärivuorokautinen näyttelijä?

2006-04-13T12:14:00.000+03:00

Olen joskus ollut hyvä ihminen. Olen joskus ollut huono ihminen. Olen aina halunnut olla hyvä ihminen. Olenko huono ihminen?

Ajattelutavan valinnassa tärkein kriteeri on se, mihin ajattelu tähtää. Ajatellessani olevani hyvä ihminen, pyrin olemaan hyvä ihminen, saatan jopa hymyillä vastaantuleville ja auttaa hädässä olevaa. Olenko silloin hyvä ihminen vai vain yritän olla hyvä ihminen tai esitän hyvää ihmistä? Entä jos ajatellaan jokaisen ihmisen olevan pohjimmiltaan huono ihminen, silloinhan kaikki hyvä olisi näyttelemistä, itsepetosta.

Haluan ajatella ihmisten olevan pohjimmiltaan hyviä, olen aina halunnut. Se tuo toivoa siitä, että tulevaisuus voisi tuoda jotain hyvää ja parempaa tullessaan, toivoa siitä että joskus kaikki voisivat olla onnellisia ja tasapainoisia. Näin ei kuitenkaan ole koskaan ollut, enkä tiedä onko onnellisuuden määrittelyn vaihtaminen materialistiseksi onnellisuudeksi parantanut, jos huonontanutkaan, tilannetta. Aina on olemassa heitä joiden ei ole hyvä olla, aina on olemassa heitä jotka yrittävät auttaa muita ihmisiä, ja aina on heitä jotka tavoittelevat omaa onneaan toisista ihmisistä välittämättä.

Onko jokin näistä elämäntavoista tai -tilanteista sitten väärä? Onko väärin olla huono-osainen, tai onko väärin sotkeutua toisten asioihin yrittämällä auttaa heitä, tai onko väärin olla välittämättä muista ihmisistä ja elää omaa elämäänsä itseään varten? Ei oikeastaan, en voi sanoa olevani asemassa, jossa voisin tuomita toisia ihmisiä tai heidän elintapojaan. En katso voivani sanoa mikä on oikea tapa elää. Mutta jos ajattelemme, että ihmiset olisivat jotenkin vastuussa toisistaan, ja vastuussa toisilleen, kaikkien olisi yhtäläisesti parempi olla, ja yhteiskuntamme muodostuisi tasapainoisemmaksi ja turvallisemmaksi paikaksi elää kaikille meille, mikäli kaikki pyrkisivät toimimaan näiden periaatteiden mukaisesti.

Eikö tämä olisi tavoittelemisen arvoista?

Yksinäisiä ihmislapsia

2006-04-06T11:43:00.000+03:00

Minua surettavat ihmiset, joilla on huono itsetunto. Ihmiset jotka yrittävät olla kuin eivät olisikaan, jotka yrittävät kadota olemattomiin tilanteista joissa joutuvat olemaan kosketuksissa toisiin ihmisiin. Ihmiset jotka vaivautuvat kun heitä huomioidaan, uskaltavat ehkä kiittää, ja jos eivät, harmittelevat sitä itsekseen jälkikäteen. Toisista ei vain lähde ääntä ja he hätääntyvät.

Hetki sitten kävellessäni rappusia ylös huomasin toisen ihmisen tulevan rappusia alas. Avasin oven välitasanteelta, ja olin jo ennalta päättänyt päästää hänet ensin huomatessani hänen kävelevän suoraan välitasanteen nurkkaan, aivan kuin hän olisi yrittänyt piiloutua hämärään. Hämmennyin hieman. Hän kuitenkin huomasi pian minun pitävän ovea auki, ja käänsikin askeleensa nurkasta ovelle päin juuri ennen kuin olisi joutunut pysähtymään seinän viereen. Hän vetäytyi itseensä, laittoi hartiansa lysyyn ja oli niin pienenä kuin mahdollista, luikahti oven raosta aivan seinän vierestä vaikka ovi oli täysin auki ja seisoin sivussa. Hän sanoi hiljaa kiitos ja lähti nopeasti pois paikalta. En jäänyt seuraamaan häntä sen enempää, vaan jatkoin matkaani, en vain saanut häntä mielestäni.

Monesti mieleeni tulee, että haluaisin auttaa heitä jotenkin. Toisaalta tunnen olevani ylimielinen surkutellessani heitä, tuntiessani sääliä ja myötäsurua. En vain osaa suhtautua heihin muutenkaan, toivoisin heidän voivan olla onnellisia, ehkä he ovatkin omissa porukoissaan, omissa ystäväpiireissään. Toivon että heillä on ystäviä, se vain ei tule ensimmäisenä mieleen heitä kohdatessa. Mietin joskus mitä heille on tapahtunut että heistä on tullut niin pelokkaita. Haluaisin voida olla heidän kanssaan ja auttaa heitä. Ehkä vain tukea heitä, jutella heidän kanssaan. Kuunnella.

Olisivatko he edes niin pelokkaita jos ihmiset haluaisivat olla heidän kanssaan, olla heidän ystäviään, rakastaa heitä.

Aikaan sitoutunut ajattomuus

2005-11-22T07:10:00.000+02:00

Me pidämme usein ajan kulumista normaalina, ehkä myönteisenäkin ilmiönä, mutta siitä huolimatta ihmisten joukosta on löytynyt kiinnostuneisuutta mahdollisuuteen liikkua ajassa nopeammin tulevaan, tai hamaan menneisyyteen. Uteliaisuus on yksi ihmisen luonnollisimpia taipumuksia. Osa tutkimuksesta on tehty puhtaasta mielenkiinnosta, osa ansaitsemismielessä. On tutkittu historiaa, luontoa, järjestetty tutkimusmatkoja tutkimaan uusia alueita omalla planeetallamme, on tutkittu avaruutta, ja taas palattu tutkimaan ihmistä itseään sekä fyysisenä olentona, että psyykkisenä olentona. Ihmisten uteliaisuus ajassa liikkumiseen on kuitenkin puhdasta uteliaisuutta. Kukapa ei haluaisi tietää mistä olemme tulleet, ja suurin osa halunnee myös tietää mitä täällä on meidän jälkeemme. Tähän kuitenkin pysähtyisin.

Kuinka moni tulee ajatelleeksi, että ehkä aika ei todellisuudessa liikukaan mihinkään suuntaan, vaan kaikki tapahtuu päällekäin samassa ajassa ja paikassa, vain eri tasoilla? Ajatus on absurdi ja vaikea hahmottaa, sen takia se onkin helpompi sivuuttaa. Eihän tuonlainen ole mahdollista, eihän? Miksei olisi? Ei kaikki ihmiselle käsittämätön ole suinkaan mahdotonta, ei mahdottomana pidetä edes kaikkea mitä ei tieteellä kyetä selittämään.

Ajatelkaa asioita ennenkuin kiellätte. Kyseenalaistakaa ja pohtikaa, älkää tuomitko. Näin olisi syytä tehdä monissa ihmisen joka päiväistä elämää läheisimmissäkin asioissa. On paljon aivan selkeitä ajatusvirheitä, joita ihmiset tekevät päivittäin opittujen kaavojen mukaan. On asioita joita ei saa tukea, on asioita joita ei saa kyseenalaistaa, ja on asioita joista ei pidä puhua. Ajatelkaa vapautuneesti asioita, vaikka täysin absurdejakin, mutta älkää kumotko ilman että pohditte, älkääkä myöskään kieltäkö muita pohtimasta. Juuri tähän perustuu ajatus sananvapaudesta, sekä mielipiteen- ja uskonnonvapaudesta.

Kunnioittakaa toistenne päätöksiä ja vakaumuksia, mutta älkää antako niiden rajoittaa omaa vapauttanne. Jokaisella tulee olla vapaus ajatuksiinsa kunhan ne eivät rajoita toisten vapautta.