"Onneni on olla.."

Eräässä toisessa blogissa silmiini osui ajatelma onnesta. Onnesta, oikeasti. Ajatukseni karkasivat viime päiviini, laajemmin ehkä jopa viime viikkoihini. On tapahtunut kaikkea uskomatonta. Budjettiini nähden valtavia säästöjä, uusia yhteistyötahoja, uusia ihania ihmisiä. Hymyä, valoa, rakkautta, Iloa. Täydellistä.

Pitkiä kävelyretkiä, aurinkoa, hassuja yhteensattumia, lisää hymyä. On mukava huomata miten suuret nurmikentät työmatkallani käyttämäni valtatien ympärillä alkavat vihertyä. Ja eilinen kirkossa käynti. En tiedä käyvätkö ihmiset usein kirkossa keskellä päivää kirkon ollessa hiljainen ja tyhjillään. Minä kävin, ja tulen käymään jatkossakin. On hienoa voida kesken arjen kiireiden astua sisään viileään kivikirkkoon. Kävellä hitain rauhaisin askelein kirkon pääovelta alttarin eteen, tai johonkin penkkiriviin. Istuutua alas, tai jäädä seisomaan, ehkä polvistua alttarin eteen. Rauhoittua, pysähtyä, ottaa aikaa itselleen. Viisi minuuttia puhtaan rauhan keskellä on kuin ikuisuus, ja astuessa ulos kirkon varjoista auringon paisteeseen, nostaen tummat lasit silmilleen, voi vain hymyillä. Kävellä kaikessa rauhassa, olla ystävällinen, auttaa lähimmäisiä. On vain täynnä hyvää tahtoa ja rakkautta.

Aurinko ajatuksissani, on jotain, tai joku, tai kaikki. Tästäkin päivästä tuntuu kehkeytyvän yhtä täydellinen kuin edellisistä. Ja yhdessä ne muodostavat elämän, jota voisi pitää melkein seikkailuna. Seikkailuna tässä maailmassa, jossa linnut laulavat, luonto vihertyy ja aurinko nousee aamuisin herättelemään minua, ja niin monia muita. On taas tulossa ne päivät, jotka voi käyttää kuljeskellen kallioilla, liikkuen vapautuneesti luonnossa ollen onnellinen. Saa taas irtautua hetkeksi omaan tilaansa, tilaan jossa kaikki on hyvää.