Mukulakivien väleissä

Ihmisen polku kasteesta kuolemaan on päällystetty erikokoisin mukulakivin. Polun alla makaa iäisyys, polun ympärillä tyhjyys, polun päässä viimeiset rannat. Kuljen aukion poikki seuraillen ihmisten ryntäilyä päämäärättömästi eri suuntiin. Istuudun vanhalle kivipaadelle puun varjoon, ja katselen virtaavaan veteen. Murran leivän ja kastan sen, syön ja pohdin tulevaa. Kortit paljastuvat kahdeksan kuukauden kuluttua, ja sitten kaikki on taas selvää. Siihen saakka lienee parasta vain elää hyvin, silloin moni asia muuttuu.